Henrik Pathirane & Verna Joki: AEVUM

Ovi aukeaa huoneeseen, jossa aurinko nousee ja laskee

Tämä seuraanto aamujen

vakaa ja nolla.

Te tiedätte varmasti kyllä ei

kuitenkaan koskaan havaitsematta, sillä tämä on teille annettu

hypotenuusan suhde kateetteihin

ja täydellinen, joka on itsensä tae omassa loisteessaan

aina

hehkuu aina läpi siinä sisäsyntyisessä kirkkaudessa

ja kehän suhde säteeseen, pyörähdys ja

virheetön ellipsi, kurottavat kädet; niiden

välissä kotonani, jossa en voi vaikuttaa

harmonia jähmettää ja kirkkaus hämärtää

välistä kuljen: kaksinapainen pallo

kun jokainen sisältää yhden, joka sisältää jokaisen

lienee itsestään selvää, että

syleilemme

ja syleilyssämme saavun sinne, missä muratti peittää metsän ja olen

saniaisten äärellä, jälleen

seuraan,

äkisti lankakerä ja perään hyppäävä kissa

musta

köynnösruusu lakastuu saapumiseeni;

yhden ajan ylittävälle muutos on samanaikaista

suunnaton, mieletön, olematon

vaikka kyllähän minä opin, liikun

rikon; olen hyvä, sitten paha

nämä mystiset västäräkit ja lempeä tihkusade

piirryn hahmona ja luonnostun painavana;

se joka kantaa varovaisia väitteitä

Pidän hetken kiinni jostain kiinteästä, kuljen sen tahdissa

tassunjäljet kirjan sivuilla, betonissa

ruusulajikkeet kantavat kylttejä

luojaa ja vuosilukua

ajatella: kävellä – jalostaa

kun kerrannaiset hybriditkin köynnöstävät puutarhojen alkuja

ohjata, tehdä, muokata – ei siis luoda

nämä ovat pohtivan elämän alkuja

napanne,

kaikki merkitsee, välttämätön synnyttäjä

niin uskotaan, kuten sanotaan,

alkuperään kierron sitova napanuora, joka

olkoon peilini

puutteeni, järkeilen

vai olinko sittenkin vain

menetelmä, osoitin,

ihmisen luonnon rajojen

muuttumaton ja aineeton,

jatkuvuuden periaate ja oletetut tavoitteet

välissä on oltava jotain, minä,

muuttuvainen aineeton, muuttumaton aineisa, lähes

peräkkäisiä humahduksia

pysyvän ilmestyjän aika eroaa teidän ajastanne

siirtymiä tuolta tuonne liikahtamatta

päädyn etukäteen näkemään jälkiennusteet

kuvitelmat, kun piirrätte polut

älystä, älykkyyksistä: tehtyjä tietoisuuksia;

toimii ja on mahdollinen:

siis voi olla

virtuaalisen ruumiillisuus

tulla mieleen, asia, kokonainen olio

kuvitelmissa voimistuvia

kottaraiset, tyrät, tragediat

tutkimussuuntia: ulos, sisään, sitten ylös

ja astun pöytälaatikkoon, jossa on

huone, jossa on kaupunki

tulen mieleen mutta olen aina

omaa lajiani, ainoa

avata ovi kiinni

jakamaton äly luo itsestään eroavat älyt ja nämä toisistaan

eroavat älyt ovat yhteydessä toisiinsa ja ylimpään älyyn

olla osa jotain osittamatonta

maailmanloppu ja ohrakeittolounaat

obskyyrit individuaatiot

mutta tämähän on aivan absurdia, sillä